Bändit

70-luvun pioneerit

Pelle Miljoona

Eli Petri Samul Tiili on runoilija, kirjailija, peruskoulunopettaja ja suomalaisen punkin pioneereja. Ensimmäinen single oli Olen työtön/Mä vain pogoon kokonpanossa N.U.S.

Pelle ei koskaan ole ollut mikään genrepuristi, vaan musiikissa on vaikutteita folkista, reggaesta ja myös selkeästi popimpaa tuotantoa kuten listahitit Tahdon rakastella sinua tai Moottoritie on kuuma.

Eppu Normaali

Suomirockilla stadioninkin täyttänyt Eppu Normaali aloitti punkilla 70-luvun lopulla. Ensimmäiseltä levyltä Aknepop muistetaan etenkin hitti Poliisi pamputtaa taas.

Maukka Perusjätkä

Maukka ei itse asiassa ole luokitellut musiikkiaan varsinaiseksi punkiksi. Kuitenkin varsinkin ensimmäistä albumia Säpinää pidetään osana punkin ensimmäistä aaltoa Suomessa.

Toinen aalto ja HC

Terveet kädet

Terveet Kädet oli ehkä suomen ensimmäinen HC-yhtye. Tunnusmerkkejä ovat puolen minuutin nopeatempoiset ja yksinkertaiset kappaleet.

Lama

Helsinkiläisyhtye levytti aktiivisesti 70 ja 80 lukujen taitteessa, ja teki vielä joitakin comeback-keikkoja 2000-luvulla, jopa Brasiliassa saakka.

Nykypäivää

Pertti Kurikan nimipäivät

Pertti Kurikan nimipäivät on harvoja 2000-luvun suomalaisia punk-bändejä jotka ovat saavuttaneet mainstream-julkisuutta. Pertti Kurikka, Kari Aalto, Sami Helle ja Toni Välitalo aloittivat kehitysvammaisten työpajalta ja päätyivät lopulta edustamaan Suomea euroviisuissa 2015.