Uutta musiikkia

Onko punk kuollut Suomesta? Tekee tietysti mieli sanoa että ei, mutta onhan totta että valtavirran julkisuudesta tämä genre on hävinnyt melkein kokonaan. Suomalainen nuori ilmaisee kapinallisia tuntemuksiaan rapin kautta ja punk on sitten pienemmän, keski-ikäistyvän piirin harrastus.

Eräänlainen Suomi-punkin kohokohta tällä vuosituhannella oli Pertti Kurikan Nimipäivät ja siitä tehdyt elokuvat Kovasikajuttu ja Tosisikajuttu.

Bändin jäsenet, Pertti Kurikka, Kari Aalto, Sami Helle ja Toni Välitalo ovat tietysti jo aikuisia miehiä, itse Kurikka taisi jo eläköityä.

PKN-ilmiössä on kuitenkin paljon sitä alkuperäistä punk-eetosta joka toivottavasti toimii inspiraationa myös uusille tekijöille. Punkissa ratkaisevaa on asennne, ei musiikilliset taidot perinteisessä mielessä. Punk on edelleen vastakohta kaikelle kiiltokuvamaisuudelle. Ehkä se juuri siksi tänä instagram-aikakautena onkin jäänyt syrjään.